suo-juttu

Tänään on taas ollut aika mieltä myllertävä päivä, ja olen ymmärtänyt paljon asioita. Olen ymmärtänyt että meistä jokainen voi pelastaa vain itsensä. Ketään ei voi pelastaa vasten tahtoaan, eikä kukaan tule sinua pelastamaan jos et huuda apua, eikä välttämättä silloinkaan.

Vaikka toinen ihminen olisi kaulaansa myöten vajonnut suohon, et saa häntä revittyä sieltä ylös, jos hänen mielestään suossa olemisessa ei ole mitään pahaa. Sehän on täysin normaalia, kyllä täällä suolla muitakin käy. Ja miksi minun tarvii muka nousta täältä suosta kun sinä itsekkin siinä seisot vieressä? Ja kyllä minä täältä pois pääsen jos vain itse niin päätän. Noh, siinä vaiheessa kun ollaan tarpeeksi syvällä, ei sieltä suosta niin vain omin voimin noustakkaan. Kuinka pitkään siinä suossa pitää toisen rinnalla sitten seistä ja apuaan tarjota? Niin pitkään että toisella on suukin suon peitossa, ettei hän voi enää väittää vastaan ja voit väkipakolla repiä toisen ylös? Entäpä jos itsekin olet vajonnut jo vyötäröä myöden eikä voimat yksin kertaisesti enää riitä molempien pestamiseen? Mitä jos molemmat hautauduttekin suohon, kun olet sitkeästi vaan seissyt toisen rinnalla ja halunnut auttaa toista? Voiko toisen jättää yksin suohautaansa ja pelastaa oman nahkansa, jos toinen sinne tahtoo oikeasti itse vajota?

Jossain vaiheessa tulee vaan hetki, kun tuntuu ettei toinen ajattele ollenkaan järjellään ja tekee mieli heittää toista lapiolla ja huutaa että: "siinä, tätähän sinä tahdoit, kaiva syvemmälle vaan niin päästään sinustakin nopeampaa eroon!" Vaan eipä sekään auta. Syyllisyys kalvaa mieltä, eikä suossa oleva tartu lapioon, sillä ei kukaan saa puuttua suossa olemiseen, hän kyllä osaa ja tietää mitä tekee. Kyllä täältä kohta noustaan, odota vielä että vajoan viisi senttiä lisää, kyllä mä sit täältä nousen. Hetkeä aikaisemmin olette saattaneet yhdessä käydä kurssilla, jossa kerrotaan kuinka suosta pääsee ylös, mutta hän tuntuu unohtavan että ensimmäinen oppi oli että älä mene sinne suolle enää takaisin koskaan. Mutta pakkohan siellä suossa on nyt kerran vielä käydä oikein kunnolla, ja sen jälkeen, jos sieltä pääsee ylös, niin mennä vielä vilkuilemaan siihen suon reunalle. Ja siittäkin vielä valehdella: "Menen tuonne metsään vaan katsomaan onko siellä mustikoita, mutta suolle en ole menossa..." Kuinka moni uskoo että siltä reissulta palataan ennemmin housun lahkeet märkinä kuin täyden marjakorin kanssa?

Entäpä se oma pelastautuminen? Kuinka syvälle suohon voi toinen ihminen sinut vetää ennen kun voit sanoa, että: "kiitti hei, tää oli tässä" ja rämpiä itsesi ylös ja kadota näkymättömiin ja jättää toisen yksinään suohon? Kuinka syvälle voit vajota ennen kuin tajuat että tarvit itsekkin apua? Mitä jos kukaan ei kuule kun koitat huutaa apua? Entäpä kuinka kauan siihen menee että saat vaatteesi jälleen kuivaksi? Ja mitenkä muut ihmiset siihen suhtautuu, kun ilmoitat että olkoon siellä suossa, minä en enää jaksa yrittää repiä häntä ylös sieltä? Kuinka kauan siinä menee ettet ajattele suossa olevaa ihmistä? Kuinka kauan menee että et enää muista koko suota pahalla? Ja uskallatko enää koskaan lähteä kenenkään kanssa metsään? Entä jos hänkin tahtoo suolle?

Suosta pelastamiseen ja pelastautumiseen liittyy tuhottomasti kysymyksiä. Itse olen päättänyt kaivautua ylös suosta ja jättää taakseni ne ketkä eivät tahdo sieltä pois. Päätän lapioida itseni ylös ja heitän lapion toiselle, kaivautukoon ylös tai syvemmälle, minun voimat eivät riitä enää auttamaan kummassakaan. Pelastautukoon ken voi.

Heidi