On iso asia kun voit sanoa mitä haluat, ilman että joudut pelkäämään suuttuuko siittä joku ja annoitko jälleen syyn juoda. Voit sanoa ääneen että joku näyttelijä on aika kuuma, ilman että joudut selittelemään kommenttiasi viikko tolkulla ja vannomaan ikuista rakkautta ja kuuntelemaan kuinka voi taas ihan hyvin juoda kun sinulla on jo uusi mies kiikarissa. Eikä siinä auta selittelyt että eipä nuo Hollywoodin tähdet kauhean usein tälläisessä suomalaisessa tuppu-kylässä vieraile ja että ehkä niillä on jo vaimot valmiina. On iso asia että voit vitsailla rauhassa, ilman että pelkäät loukkaantuuko joku siittä.
On mahtava tunne kun voit laittaa kaapista päälle mitä huvittaa, toki sillä pienellä varauksella että ne mahtuu päälle, mutta kuitenkin. Voit laittaa hameen päälle jos siltä tuntuu. Ei niitä tarvitse säästellä vain jotain spesiaali-juhlia varten vai ihan arkenakin voi tempaista hameen päälle jos siltä tuntuu. Ei ne nämä minun säärenikään ikuisuuksia siinä kunnossa säily että niitä kehtaa esitellä. Kaula-aukkoakaan ei tarvitse enää pohtia, voi laittaa juuri niin syvään uurretun paidan kuin itsestä hyvältä tuntuu. En enää jaksa pohtia mitä muut ajattelevat minusta tai vaatteistani. Eikö sen pitäisi riittää että minun itseni on hyvä ja itsevarma olo vaatteissani?
On ollut muutenkin vapauttavaa tehdä sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä. Voin tehdä sellaista ruokaa mistä itse tykkään, voin kutsua ystäviäni kylään silloin kun minusta siltä tuntuu. Ja minullahan voi olla jopa ystäviä vastakkaisesta sukupuolesta. Voin rauhassa viestitellä kenen kanssa haluan, miettimättä että suuttuukohan tästä joku, sillä ihan oikeasti, mies ja nainen voi olla myös vaan ystäviä. Ja jos joku ystäväni suuttuu jostain turhan päiväisyydestä tai jostain mihin en koe olevani edes syyllinen, niin suuttukoon. Olen tähän asti vaan nöyränä kulkenut ja pyydellyt anteeksi jopa omaa olemassa oloani, mutta en jaksa sitä enää. Jos en kelpaa ihmisille sellaisena kuin olen, niin sitten en kelpaa. Jos koitan muuttua vielä jonkun vuoksi, tiedän että siittä ei loppu peleissä seuraa muuta kuin se, että en enää tykkää itse itsestäni. Muutun jälleen siksi haamuksi joka olen ollut. Siksi haamuksi joka ei osaa edes työhakemukseen kertoa itsestään mitään, kun ei enää itsekkään tunne itseään. Muutun siksi harmaassa gollege-puvussa ruokakaupassa haahuilevaksi tyypiksi joka ei uskalla nostaa katsettaan ylös lattiasta muualle kuin vertailemaan jauhelihan rasvaprosentteja.
Jollain ihmeellä olen saanut nostettua hiukan itsetuntoani, ja oikeastaan tykkään olla minä. Tiedän että tälläinen kolmen lapsen yh-äiti jolla on elämää ja rankkojakin elämän kokemuksia takana, ei ole ehkä se ihan huipuin saalis tuolla sinkku-markkinoilla, mutta ennemmin olen oma itseni yksin kuin joku haamu suhteessa jossa kärsin enemmän kuin nautin. Toivon etten enää koskaan alistu luopumaan minulle tärkeistä asioista toisen ihmisen vuoksi, sillä ilman omia juttujani en ole enää minä. Ilman huonoa musiikkimakuani, huikeaa huumoriani, itse valitsemiani vaatteita ja ystäviäni en vaan ole minä. Ja jos tosiaan löydän ihmisen joka arvostaa minua juuri sellaisena kuin ihan oikeasti olen ja on vielä valmis jollain tapaa näyttämään sen minulle, niin aivan huippua. Jos tälläistä ihmistä ei löydy, minulle riittää kyllä se että arvostan edes itse itseäni.
Olkaa hyvät ihmiset ylpeitä siittä mitä ihan oikeasti olette, ja olkaa rohkeasti mitä haluatte, te ansaitsette sen.
Heidi
