"Kaapista" ulos

Tämä on eräänlainen jäähyväiskirje. Jäähyväiset minun nykyiselle elämälleni. Jäähyväiset kaikelle henkiselle taakalle jota olen kantanut sisälläni. Tämä tulee ehkä olemaan rohkein tekoni koko elämässäni, mutta olen valmis ottamaan tämän askeleen sillä olen nyt vihdoin sisäistänyt oikeasti sen, että tämä on minun elämäni ja minä elän vain kerran. Olen jankuttanut tuota mantraa jo pitemmän aikaa, mutta tänään vihdoin sisäistin kaiken.

Viime tekstissäni lupasin lopussa että tulen "kaapista ulos" tämän piilo-bloggailuni kanssa kun tuhat käyntiä sivuilla tulee täyteen, mutta tänään tuli sellainen olo, että minun on tehtävä se juurikin nyt, nyt on se hetki. Nyt on se hetki kun en voi enään itkeä toisen olkapäätä vasten, vaan nyt minun on ryhdistäydyttävä ja pyyhittävä itse kyyneleeni ja tehdä asioille jotain, ettei toistuvasti tarvi saman asian takia itkeä uudelleen ja uudelleen. Siispä kaikille teille tiedoksi jotka ovat nyt ensimmäistä kertaa eksyneet tätä lukemaan, olen muutaman kuukauden aikana purkanut omia ajatuksiani ja tuntemuksiani tähän blogiin. Ja nyt heti huomautus, etä kaikki ovat MINUN mielipiteitäni, MINUN ajatuksiani ja asiat olen kirjoittanut niinkuin MINÄ ne olen kokenut. MINUN elämäni, MINUN blogini. Sain nimittäin juurikin taas kuulla, kuinka on väärin että kirjoitan asioita vain omasta näkökulmasta ja oman puoleni tarinoista. Noh, siihen on ehkä syynsä, minun on vaikea tietää mitä toisten päässä oikeasti liikkuu, minun on mahdotonta kirjoittaa toisen ihmisen ajatuksia ja tuntemuksia. Pohdin myös että voinko kirjoittaa tätä oikealla nimelläni, etten loukkaa vaan ketään. Mutta ovatko ihmiset miettineet kuinka paljon he ovat minua loukanneet näissä asioissa joista olen kirjoittanut. Ovatko nämä ihmiset jotka ovat alkoholismillaan tai muilla tavoilla satuttaneet minua miettineet minun tunteitani, eikä todellakaan. Entäpä ne läheiset ihmiset jotka saattavat tästä pahoittaa mielensä? Ovatko he miettineet kuinka minä olen pahoittanut mieleni, kun olen yrittänyt kertoa heille tilanteestamme ja he toteavat vain: "että eihän tuo nyt ole niin vakavaa tai iso ongelma." Eipä tietenkään ole iso ongelma, muuten vaan itken asiasta, olen hajoittamassa asian takia perheeni ja avioliittooni, eihän tämä voi olla iso ongelma minulle. Tiedän että minulla on myös takanani niitä ihmisiä, jotka jaksavat tukea ja kuunnella minua myös vaikeina aikoinani, ja jollain tapaa myös ymmärtävät minua.
 

Olen kirjoittanut tähän blogiin paljon hyvin henkilökohtaisia asioita. Hyvin suuri osa tekstistä on ihan sitä totisinta totta. Osassa olen kuitenkin käyttänyt vastaavanlaisia esimerkkejä jotka ovat tapahtuneet jollekkin läheiselleni, joten kaikkea ei kannata ottaa niin kirjaimellisesti, että kannattaa alkaa puhumaan pitkin kyliä että näin on  minulle tapahtunut ja näin on sanottu. Älkää myöskään tuomitko ketään näiden kirjoitusten perusteella, nämä ovat vain minun ajatuksiani, asioilla on myös se toinenkin puoli. Tämä ei kuitenkaan ole mikään päiväkirja, vaan minun "ajatusteni kaatopaikka". Tarkoitukseni ei ole ollut syytellä ketään, vaan kirjoittaa ongelmista yleisellä tasolla. Tarkoitus on ollut kirjoittaa ongelmista, ei henkilöistä. Vaikka asiat joista olen kirjoittanut, ovat vakavia ja olen kirjoittaessa tirauttanut useita kyyneleitä, ei tämä tarkoita että elämäni olisi ollut pelkkää kärsimystä ja helvettiä. Olen monesta asiasta hyvinkin onnellinen ja iloinen ja elämässäni tapahtuu paljon myös hyviä asioita.

Nyt on kuitenkin tullut oikeasti aika kääntää uusi sivu elämässä esiin ja tartuttava toimeen jotta turhasta henkisestä painolastista pääsee eroon. On oikeasti käsiteltävä kaikki asiat loppuun ja aloitettava puhtaalta pöydältä uusiksi. On ison muutoksen aika. On aika muuttaa ja aloittaa toisenlainen elämä. Se ei tule olemaan todellakaan helppoa, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei enään ole. Tämä on kuitenkin minun elämäni ja minun on elettävä sitä itselleni ja lapsilleni. Minun on elettävä niin, että minulla ja lapsillani on hyvä olla. Minun on otettava oma elämäni takasin haltuun ja elettävä itse omien valintojeni kanssa.

Myös minulla on oikeus omiin mielipiteisiini ja oikeus olla onnellinen. Meillä kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiimme ja oikeus olla onnellisia. Jos sinä olet asioista erimieltä kuin minä, en siitä suutu. Mutta minun mielipiteeni asioista ei muutu sen vuoksi että sinä olet niistä erimieltä. Voin muuttaa toki mielipidettäni, mutta se ei tapahdu sen vuoksi että joku toinen sanoo olevansa asiasta erimieltä. Minun tarvii oikeasti  kokea ja nähdä asia toisella tavalla, jotta voin muuttaa mielipiteeni.

Päätän tämän sekavan ulos tulon hippimäisesti toivottaen kaikille Rauhaa ja Rakkautta, niitä tässä maailmassa ei ole koskaan liikaa.

Heidi

Häilyviä rajoja...

Joskus tulee tilanteita eteen jolloin omia rajojaan on vaikea pitää. Olet päättänyt että nyt alkaa laihdutuskuuri ja popsit kiltisti salaattia koko viikon ja viikonloppuna annat itsellesi luvan vähän herkutella, hetken päästä huomaat että: ohoh, koko levy suklaata katosi jonnekkin. hups. Joskus taas huomaat että sinun piti vaan hiukan pelata jotain koukuttavaa peliä ja nyt onkin jo tunti mennyt. Nämä ovat ehkä ihan normaaleja ja pieniä ja loppujen lopuksi jopa todella harmittomia lipsahduksia, jos miettii millaisia lipsahduksia alkoholisti tekee.

Olen ihan koukussa Emmerdaleen, katselen lähes jokaisen jakson. Tällä hetkellä sarjassa eletään minua todella  läheisesti koskettavia aikoja, sillä yksi hahmoista paljastui alkoholistiksi. Tämä nainen on sarjasta ehkä se viimeisin ihminen josta kukaan olisi uskonut että hän onkin alkoholisti. Ja hyvä niin. Mielestäni ihmisiä pitäisi alkaa ravistelemaan siittä mitä alkoholismi on, ja että kuka vaan voi olla alkoholisti. Luin juurikin juttua naisesta, jota koko lähi piiri oli vähätellyt kun hän oli hakenut apua alkoholismiin, sillä eihän hän ollut alkoholisti, kun hänellä oli työt ja perhe ja kaikki kulissit oli pystyssä. Tämä nainen tunnisti onneksi itse ongelmansa, ja tajusi hakea siihen apua, aivan loistavaa!

Emmerdalessa tämä hahmo on saattanut omalla juomisellaan jo joukon ihmisiä vaaraan, murtautunut kirkkoon viini-varkaisiin ja ajanut jopa miehensä koiran kuoliaaksi kännipäissään autoillessaan. Siittä huolimatta hän ei suostu myöntämään että hänellä on alkoholi ongelma. Lapsia pois häneltä vietäessä, hän totesi että lapsilla voisi asiat olla paljon huonomminkin, ja kuinka huonoja vanhempia muut siinä paikalla olleet henkilöt ovat. Olen aivan varma että jonkun käsikirjoittajan kotona asuu tai on asunut alkoholisti. Kaikki oireet on kirjoitettu roolihahmolle niin luontevasti, että välillä jopa puistattaa. Kaikki ne syytökset ja kaikki. hui. Liiankin tuttua ja ajankohtaista. Alkoholistin mielessä kaikki hänen tekonsa ovat aivan normaaleja: mitä sitten jos satutan läheisiäni?

Rattijuopumuksensa he pystyvät hyvin selittämään, en mä ollut juonut montaa ja matka oli lyhyt ja satoi vettä. Niinpä. Sanoppa se sen lapsen äidille, jonka lapsi juoksee vesisateessa kaverin pihasta kotiin ja jää autosi alle. Ja tiedän että periaatteessa yhden jälkeen voit vielä ajaa autolla, vaikka auton rattiin pitäisikin mennä ainoastaan vesi selvänä. Alkoholisti ajaa kerran sen yhden kaljan jälkeen, sitten uskaltaakin ajaa jo kahden kaljan jälkeen ja yhtä äkkiä lähikauppaan voi ajella kuuden kaljan jälkeenkin, ainakin jos sataa. Lapsista huolehtiessa pitäisi mielestäni olla siinä kunnossa, että jos jotain sattuu, pystyt toimimaan järkevästi. eli ehkä noin kaksi- kolme annosta. Silloin pystyt toimimaan vielä suht hyvin, toki tämäkin on aika yksilöllistä.  Itse saatan ottaa yhden sauna-oluen kerran kuussa lasten ollessa kotona. Yleensä minä olen aina juomatta edes sitä yhtä, sillä tahdon että aina on kotona yksi aikuinen joka on ajokunnossa. Alkoholisti voi huolehtia lapsistaan ihan hyvin vielä kahdentoistakin kaljan jälkeen. Mikäs hätä tässä, ollaan kotona turvassa, mitäs täällä nyt voisi sattua, ja jos sattuukin, niin kyllä minä lapseni osaan hoitaa. Niinpä niin. Ja tottakai lapset voi jättää kotiin yksin kun käy kaupasta hakemassa olutta, ja voi kai siinä matkalla poiketa lähikapakassa ottamassa yhden oluen kun on ollut niin rankka päivä, tai kai tässä toisenkin voi juoda? Alkoholistin mielestä kaikki tämä on normaalia, mikä normaalin mielestä on aivan törkeää ja järjen vastaista käytöstä.

Mitä siihen sitten oikein vaaditaan että alkoholisti herää tajuamaan että ongelma on ihan todellinen, eikä läheiset ihmiset ole vain nipottavia ja kiusallaan nalkuttavia tyyppejä? Entä mitenkä saadaan alkoholistin ei niin läheiset läheiset ymmärtämään ongelman vakavuus? Ettei tässä koiteta mustamaalata ketään, vaan huolissaan ollaan. Mitä siinä pitäisi tehdä,kerätä parin viikon kaikki tyhjät pullot ja tölkit kasaan ja viedä ne eteen ja kysyä paljonko itse joivat parin viikon sisään? vai tarviiko oikeasti tapahtua jotain vakavaa? Alkoholistin menettää perheensä? työnsä? asuntonsa? jonkun joutua sairaalaan? Puhuminen ei ainakaan auta, sillä alkoholisti kieltää tietysti kaiken ja syyttää vaan kielijää liioittelusta yms. Hetkittäin saattaa tulla jotain havahtumisia ja käydään jopa lääkäristä hakemassa lääkekuuri avuksi, että alkoholista pääsisi eroon, lääkkeet tosin saattavat jäädä apteekin hyllylle. Asioista kun keskustellaan joskus tulee vastaan täyslaidallinen syytöksiä, kuinka huono ihminen se sinäkin olet, joskus tulee vaan apaattiset, joo joo, tiedän että oon tehnyt väärin. Vielä kun se herääminen tapahtuisi, ennen kuin on liian myöhäistä.

Itse olen päättänyt jatkaa elämääni toisella tavalla, toivottavasti myös joku toinenkin heräisi elämään elämäänsä toisella tavalla.

Ihmettä odotellen:

Tyyne

P.S. Blogia on luettu nyt liki 800 kertaa. päätin että kun tuhat menee rikki, tulen kaapista ulos kokonaan, ja teen tämän omalla nimelläni. Hui.

P.P.S. Tässä vielä vähän tarkempaa faktaa alkoholismin keskivaiheesta.  http://juhakemppinen.fi/index.php?id=tlupcg2kiuq64y Itku pääsi lukiessa.

Uusioperhe = helvetti?

Tähän alkuun heti kerrottakoon että kirjoitan tässä nyt omakohtaisista kokemuksista, enkä todellakaan usko että jokaisessa uusioperheessä elämä on samanlaista kuin miten minä olen asiat kokenut, mutta on monia asioita joihin moni uusioperheen äiti tai miksei isäkin voi samaistua.

Itselläni uusioperhe muodostui ehkä vähän yllättäin ja liikoja mietimättä, mikä oli ehkä virhe. Toisaalta, jos en olisi lähtenyt "leikkiin" mukaan, olisin jäänyt myös todella paljosta paitsi. Suhteemme eteni todella pikaiseen tahtiin ja meillä molemmilla oli pieniä lapsia. Omat lapseni olivat liki 5v. ja yhdeksän kuukautta,  ja mieheni lapset 5v. ja liki 3vuotias. Muutimme todella nopeasti yhteen ja yhteinen lapsemmekin sai alkunsa aikas nopeasti. Alkuun kaikki sujui mukavasti, mutta kun tavarat saatiin saman katon alle, ongelmat alkoi. Olen itse kärsinyt hirveästä äitipuolesta, joka ei todellakaan kohdellut minua ja veljeäni millään tavalla tasavertaisina hänen lapsiensa kanssa. Muistan elävästi kuin noin kymmenen vuotiaana kerroin erään vitsin isästäni, kuinka äitipuoleni nauroi vitsille ja sanoi: " mä en ymmärrä miten mä voin vihata sua niin paljon kun vihaan". Ehkä se oli äitipuoleni tapa ilmoittaa, että syy ei ollut minussa itsessäni vaan hänen ajatusmaailmassaan, mutta tämä asia ei ole koskaan unohtunut, eikä unohdukkaan varmaan ikinä. Isäpuoleni onkin ollut päinvastainen tapaus, välillä on jopa tuntunut että olen ollut hänen "lellipentunsa" vaikka hänellä on myös oma biologinen lapsi. Päätinkin siis alusta asti, että meillä kaikilla lapsilla on samat säännöt ja muutenkin lapsia kohdellaan tasapuolisesti. En todellakaan koskaan tahtonut olla ilkeä äitipuoli, mutta silti minusta tuntuu viikottain siltä. Jos muut eivät arvostele minua äitipuolena (mihin kannattaa varautua, sillä kaikki vertaavat sinua kuitenkin lasten oikeaan äitiin, ainakin puolisosi suku) niin itse piiskaan itseäni, jos lapset ei jonain iltana sanokkaan minulle hyvää yötä,koen epäonnistuneeni.

Mistä niitä ongelmia sitten syntyy? Meillä ongelmaksi koitui suurimmaksi osaksi hyvin erilaiset kasvatus-periaatteet. Yritän olla äitinä aika rento tapaus, kunhan minun asettamiani sääntöjä noudatetaan, jos sääntöjä rikkoo, siitä seuraa jonkin muotoinen rangaistus. Mieheni ei taas ole rangaistusten kannalla. Hän katsoo asioita aika paljon sormien läpi, eikä selkeästi tahdo sanoa lapsilleen vastaan. Ehkä hän pelkää, että jos hän asettaa lapsille rajoja, he eivät enään tahdokkaan asua meillä joka toista viikkoa, vaan jäävät pysyvästi äitinsä luo asumaan. Tästä johtuen, jos minä komennan mieheni lapsia, hänellä nousee heti niska karvat pystyyn ja puolustaa lapsiaan ja kumoaa minun antamat rangaistukset. Tämä tapahtuu usein vielä lasten nähden, joten mieheni lapset eivät enää ota minua tosissaan, koska iskä kuitenkin kumoaa kaiken. Toinen kiistan aiheuttaja on se että uusioperheessä on otettava niin monen ihmisen asiat huomioon. Meillä on esimerkiksi mieheni lasten meillä olo viikko vaihtunut sillä että miehen exän nykyisen exällä on loma. Kyllä. Koska lasten äidillä on uusi suhde miehen kanssa jolla on myös ennestään lapsia ja hän tapaa lapsiaan myös joka toinen viikko, niin heidänkin asiat vaikuttaa meihin, ainakin toisinaan. Jos tämä minulle täysin tuntematon nainen tahtookin vaihtaa lomansa takia tapaamisviikkoja, viikot vaihtuvat myös meillä, sillä tämä miehen exä ja hänen miehensä pitävä lapsiaan samaan aikaan. Sinänsä asialla ei ole merkitystä, sillä olen sanonut että miehen lapset voivat muuttaa meille vaikka pysyvästi, mutta kyllähän se välillä aiheuttaa hiukan järjestelyjä kun teemme molemmat vuorotyötä, enkä tahdo jättää lapsia keskenään kovin pitkiksi ajoiksi.

Lisää syitä jotka aiheuttaa kismaa uusioperheissä: tapaamis- ja elatus-sopimukset toisten vanhempien kanssa. Tapaamis- ja elatussopimuksia on hyvin erilaisia, ja harvoin sattuu niin että uusioperheessä molemmilla vanhemmilla on exiensä kanssa samanlaiset sopimukset asioista. Sitten ollaankin ihmeissään kun tarvii lapsille hankkia jotain isompaa. Miksi meidän pitää ostaa jollekin kokonaan itse, miksi toisen exä maksaa puolet? ja sitten vielä nämä asiat pitäisi pystyä selittämään lapsille. Tapaamiset ovatkin toinen iso asia. Miksi toisen lapset otetaan toiseen kotiin useammin, ja toisen vai sopimukseen merkittyinä päivinä? Miksi toisen exä sanelee koska lapset tulevat luoksemme ja koska eivät? Miksi meidän pitää aina joustaa kaikessa, ja suostua toistemme exien pyyntöihin? Siksi koska kaikesta huolimatta rakastamme molemmat myös toisiemme lapsia. Nyt erotessammekin olemme sopineet, että kaikki lapset ovat tervetulleita molempien luokse.

Entäpä sitten tuo tasapuolinen kohtelu, kuinka helppoa se on? Joissain asioissa hyvinkin helppoa, joissain hyvin hyvin vaikeaa. Vaikka toisen lapset asuu luonasi ja rakastat heitä, kyllä omiin lapsiin on silti hyvin spesiaali suhde, jota on vaikea muodostaa toisen lapsiin, varsinkin, jos tällä lapsella on toinen vanhemmista kuvioissa mukana. Toisen lapsi on ehkä helpompi mieltää omakseen, jos oikea äiti tai isä ei ole kuvioissa, näin ollen ei tarvitse "kilpailla" lapsesta ja biologisesta suhteesta. Lapsille tulee aika ajoin "sä et oo mun äiti/isä" jaksoja, ne ottaa välillä todella koville. Varsinkin kun olet juuri muutamaa päivää aikaisemmin hoitanut ja hyysännyt sairasta lasta, silittänyt päätä, valvonut yön sängyn reunalla ja toitottanut kuinka kaikki on kohta hyvin, ja sitten tämä lapsi tervehtyy ja pienestä asiasta suuttuu ja sanoo nuo loukkaavat sanat. Voi että ne voi sattua, vaikka tiedät että se on totta, et sinä olekkaan äiti tai isä vaan joku joka sattuu asumaan saman katon alla. Mitenkäs harrastukset, niiden rahoittaminen ja muu lasten rahankäyttö? Yhdelle annetaan rahaa diskoon, hän on ainoa joka sinne haluaa. Annetaanko rahaa vain hänelle ja toisille ei mitään, koska heitä ei diskot kiinnosta tai ikä ei riitä? Toinen haluaa spotifyn premium-paketin, ostetaanko se vain hänelle ja toiset jää ilman? vai maksetaanko turhaan se myös muille, jotka ei musiikkia niin paljon kuuntele? Entäpä jos yksi tahtoo alkaa vaikka ratsastamaan? Revitäänkö siihen rahat jostain ja toiset jäävät nuolemaan näppejään? Entäpä kun sen jälkeen toinen tahtoo alkaa pelaamaan jääkiekkoa? Ryöstätkö pankin että rahat riittää kaikille? Toki kaikki perheet taistelevat samojen kustannus ongelmien kanssa, mutta sitten kun kuvioissa on sinun, minun ja meidän lapset, on homma vielä hankalampaa, sillä kuitenkin tiukan paikan tullen jokainen tahtoo sille omalleen vain parasta. Ja jos toisen lapselle on ostettu juuri jotain, tahtoo toki että omatkin saisi jotain myös.

Entäpä kun itse vielä pystyt kohtelemaan lapsia tasapuolisesti, mitenkä sitten sukulaiset? Mitenkä selität lapsille, miksi yksi saa mummoltaan kasan vaatteita ja leluja ja laiva matkan? Kuinka selität lapselle että yhden meidän perheen lapsen mummolla on vain kaksi lastenlasta ja toisella on yli 20 lastenlasta? Entäpä sen, että äitienpäivänä jos kiertäisimme meidän perheen lasten kaikkien kaikki mummot ja mummo puolet, kierrettäviä paikkoja olisi kaikkeaan 18! (kyllä, molempien suvut ovat eronneita ja uudelleen naimisiin menneitä, sekä lapsilla on isomummoja ja jopa iso-iso-mummoja elossa, sekä kaikista näistä on vielä puolikkaat versiot olemassa) Ja mitenkä huolehdit että kaikki nämä mummot ja papat osaisivat ostaa lahjat niin että kaikki saisivat jouluna yhtä paljon paketteja? Aivan mahdoton urakka. Noh, oppivathan lapset ainakin sen että elämässä ei mene aina nallekarkit tasan. Mutta ymmärtänette varmaan että tämä aiheuttaa kriisejä myös parisuhteeseen kun yritetään että kaikki lapset olisivat oikeutettuja suht samoin asioihin. Jos osa lapsista käy äitinsä kanssa laivalla ja osa isänsä kanssa laivalla, ja osa ei pääse kenenkään kanssa, pitäisikö meidän viedä heitä laivalle ja viemmekö vain ne jotka eivät ole päässeet muiden kanssa, vai viemmekö kaikki lapset?

Kaiken kaikkiaan uusioperheet ovat hyvin kinkkisiä, ja nostan todellakin hattua niille jotka selviävät tästä kaikesta, sillä helppoa se ei todellakaan ole. Eikä uusioperheet ole vain pahasta, vaan näin saat itsellesi uusia lapsia ilman raskauspahoinvointia ja synnytyksen tuskia. Lapsesi oppii elämään erilaisten ihmisten kanssa, oppii jakamaan asioita ja oppii että on erilaisia perheitä. Kaikille jotka pohtivat uusioperheen perustamista, tahtoisin sanoa, että älä hätiköi. Puhukaa asioista, asukaa erillään niin pitkään kuin olette aivan 100% varmoja että olette valmiita taistelemaan asioista, tutustukaa huolella toistenne kasvatus-periaatteisiin, toistenne väleihin exien kanssa ja mahdollisiin konflikti-tilanteisiin ja niiden hoitamiseen. puhukaa, ja seurailkaa toistenne arkea. Katsokaa kuinka lapsenne suhtautuvat toisiinsa ja kuinka he suhtautuvat uuteen kumppaniisi. Katso kuinka kumppanisi suhtautuu sinun lapsiisi. Kuinka kumppanisi lapset suhtautuvat sinuun. Jos kahden ihmisen voi olla vaikeaa asettua saman katon alle asumaan, niin kun mukaan otetaan vielä lapset, tilanne on vielä haastavampaa. Siinä tarvii useamman kuin kahden ihmisen tulla juttuun keskenään. Odottakaa että suhteenne alku huuma menee ohi, ja arki alkaa, kuinka kaikki silloin toimii? Rakastumisen huumassa kaikki näyttää vain parhaat puolensa, ja lapset eivät heti osaa näyttää tunteitaan. Ja vielä kerran puhukaa ja sopikaa asioista etukäteen, sitten vasta kannattaa muuttaa yhteen ja perustaa uusioperhe. Sillä jos uusioperhe kuvio meneekin mönkään, se koskettaa niin montaa ihmistä. Sinä et vaan menetä kumppaniasi, vaan myös lapsia, lapsesi menettää sisaruspuolia ja mummot menettää uusiolapsen lapsia.

Paljon rakkautta, ymmärrystä ja voimia jokaiseen uusioperheeseen, jokaiselle äitipuolelle ja jokaiselle joka pohtii sellaiseen ryhtymistä.
Tyyne