uutta alkua

No niin, nyt ollaan uudessa kodissa ja elämä alkaa asettua pikku hiljaa uusille urille. Tavarat alkavat löytämään omat paikkansa, lapset ja kissat ovat tottuneet jo uuteen kotiin ja minä myös. On ollut ihan kiva huomata että pärjään myös yksinkin ihan mukavasti. Jonkin aikaa koti-töitä vältelleenä, on ollut hassua huomata että saatan nykyisin imuroida jopa kaksi kertaa päivässä, outoa lisä-energiaa on siis ainakin jostain ilmaantunut, ja hyvä niin. On ollut myös ihanaa tulla pitkän työpäivän päätteeksi kotiin, jossa ei odota kuin nälkäiset kissat. Kissat eivät odota mitään muuta kuin että avaan pari ruoka pussia ja rapsutan hetken aikaa, sen jälkeen olen vapaa tekemään mitä huvittaa. Voin katsoa telkkarista juurinkin sitä kanavaa mitä tahdon, voin näprätä puhelintani tai tietokonetta niin paljon kuin huvittaa ja mikä parasta, kissat eivät ainakaan vielä ole pikku sievässä, kaljalta lemuten, tulleet kiukuttelemaan jostain turhan päiväisestä asiasta. :)

On toki ollut hetkiä jolloin sitä ehkä on pikkuisen kaivannut seuraakin. Enkä nyt tarkoita että kaipaan parisuhdetta, vaan hetkittäin on ollut sellainen olo, että voisi hetken puhua jonkun aikuisenkin kanssa. Onneksi on kavereita jotka poikkeilee kahvilla aina silloin tällöin etten tule ihan höperöksi lasten ja kissojeni kanssa. On ihan arkipäiväisiä asioita, joita on aikaisemmin jakanut toisen kanssa, ja yhtä äkkiä huomaat selostavasi kissoille kenetkä näit kaupassa tai lapsille Emmerdalen viimeisimpiä käänteitä. Jotain yhteistä miehessä ja lapsissa kuitenkin on, joudut kertomaan että olet juuri värjännyt hiuksesi ja vastaus on sama: ai, ihan hienot. :D Ja luojan kiitos puhelimet on keksitty, varsinkin nyt kun ei tarvitse miettiä kuinka kauan voi puhua ystävän kanssa puhelimessa, ilman että toinen pahoittaa siitä mieltään.

Ihan mukavasti siis on kaikki sujunut, toki on ollut hetkiäkin jolloin hermot on paukkunut. Kyllähän se edelleen loukkaa, kun paljastuu toisesta ihmisestä yllättäviä, ei niin mukavia piirteitä vaikka onkin jo erilleen muutettu. Vanhat valheet ja kertomatta jättämiset sattuu edelleen, kun tajuaa kuinka tyhmä itse on ollut kun on uskonut kaiken ja sinisilmäisesti tahtonut uskoa toisesta vaan kaikkea hyvää. Menneisyyden haamut satuttaa varmaan vielä pitkään. On myös ollut jännä seurata kuinka ihmiset suhtautuvat tähän kaikkeen. Blogi on saanut paljon enemmän huomiota kuin olisin ikinä voinut kuvitellakkaan. Aloin kuitenkin kirjoittamaan tätä ihan omaksi terapiakseni sala-nimellä. Olen toki nyt oman nimeni vaihtanut teksteihin, ja olen jopa yhden linkin laittanut facebook-sivulleni ilman mitään "lukekaa mun blogia" säestyksiä, vaan ihan vaan pelkän linkin "johonkin ramdom-blogiin". Paljon on tullut kehuja, mutta olen kuullut myös juurikin niitä kommentteja joita osasinkin odottaa: minä vaan musta-maalaan ex-miestäni, ja kuinka ex-mieheni ei voi olla tuollainen. Facebook-kavereitakin on kadonnut listaltani, ilmeisesti blogini ansiosta. Noh, muistuttaisin kuitenkin, että tarkoituseni ei ole ollut musta-maalata ketään, vaan purkaa omia tuntemuksiani ja ajatuksiani asioista. Olen kirjoittanut asiat niinkuin minä olen ne kokenut ja pyrkinyt kirjoittamaan asioista paljon yleisellä tasolla. Ja muistuttaisin myös, ettei kukaan voi sanoa mitä toisten perheissä oikeasti tapahtuu, jos ei itse asu siinä samaisessa taloudessa. Vaikka naapurilla onkin upea kallis käsilaukku ja hän palasi juuri ulkomailta lomalta, se ei tarkoita välttämättä että naapuri ui rahoissa, vaan laskut saattavat ihan hyvin kiertää ulosoton kautta. Vaikka toinen naapuri näyttää päällisin puolin hyvin voivalta, voivat vaatteet verhota alleen perheväkivallan jäljet. Ihan samanlailla joku naapuri voi olla alkoholisti, vaikka käykin töissä ja päällisin puolin kaikki näyttää hyvältä.

Mutta, tosiaan, uusi sivu elämässä on käännetty ja kaikki on aikas hyvin, mulla on kiva pieni koti, mulla on todella ihanat lapset, huippu ystäviä ja perhe tukiverkkona, eikä töissäkään ole mitään valittamista. Eipä sitä paljon muuta voi ihminen toivoa.

Kaikkea hyvää myös kaikille muillekin.
Heidi